Siemen-Floran huolto jeesaa: kone pysyy tikissä ja hermot säästyvät

Tyypillinen tilanne monessa kodissa keväällä: nurmikko on alkanut kasvaa, mutta sen leikkaaminen ei sujukaan ongelmitta, koska kone ei ole kunnossa.
-Jos vehkeitä vain käytetään eikä koskaan huolleta, ongelmia tulee jossain vaiheessa. Perussääntönä olisi hyvä muistaa, että kone kannattaa tuoda huoltoon ennen kuin menee rikki, Janne Ylivuori Siemen-Florasta muistuttaa.
Yksi syy keväisiin koneiden yskähtelyihin on bensiini.
-Tämän päivän bensiini on sellaista, että jos sitä jättää tankkiin, kone ei välttämättä keväällä lähde käymään. Lyijytön bensa menee talven aikana huonoksi.
Ylivuori suosittelee käytettäväksi pienkonebensaa. Käry ja haju pysyvät nollissa ja säilyvyys on erinomainen, ja se pitää muutenkin koneen puhtaampana.
-Pienkonebensa on hieman kalliimpaa, mutta edut ovat isoja. Sen myynti on ollut kovasti kasvussa, mutta monet eivät välttämättä vieläkään tiedä pienkonebensasta ja sen eduista, Ylivuori sanoo.
Kevät on konehuollossa aina kiireistä aikaa. Syksyä ajatellen Ylivuori heittääkin pienen vinkin.
-Ruuhka tulee aina samaan aikaan, joten olisi hyvä harkita koneen huollattamista jo syksyllä viimeisen leikkuun jälkeen. Sitten olisi kiva aloittaa keväällä hommat, kun laitteet olisivat kunnossa.
Siemen-Flora huoltaa kaikki merkit. Esimerkiksi ruohonleikkurin perushuolto osineen päivineen maksaa Siemen-Floran ammattitaitoisessa huollossa 55 euroa.
-Huollon avulla säästyy monelta ongelmalta, kone pysyy kondiksessa eikä omistajan tarvitse keväisin kiroilla, Ylivuori mainostaa.
Teen itse ja säästän -tyyppinen ajattelu ei välttämättä toimi moottorisahan teräketjun teroituksessakaan. Ammattimiehen tekemä teroitus maksaa Siemen-Florassa vain viisi euroa ja sen jälkeen työt sujuvat jälleen mukavasti.