Kevätaurinko saa ihmisten sormet syyhyämään - helppous on nykyajan puutarhabuumi

Siemen-Flora
Sannalla pitää kevään tullen kiirettä Siemen-Floran myymälässä. Kevätaurinko on saanut ihmiset liikkeelle.

Raumalainen puutarha-alan yritys Siemen-Flora juhlii tänä vuonna 70-vuotista historiaansa. Monipuoliseksi puutarhakeskukseksi vuosien saatossa kasvaneessa Siemen-Florassa tiedetään, että kevätaurinko saa ihmiset liikkeelle.

-Meille tulee tällä viikolla ”pikkussi kukkasten plantui”, eli tuttuun tapaan vietämme pikkutaimiviikkoa, joka on vuosittain viikolla kymmenen. Se on meillä kevään startti, yrittäjä Janne Ylivuori kertoo.

Pikkutaimiviikko tietää sitä, että Siemen-Florassa alkavat ovet käydä tavallista tiuhempaan tahtiin, kun myynti alkaa keskiviikkona. Myös uusien siementen saapuminen saa monet esimerkiksi tomaattien ja chilien kasvattamisesta kiinnostuneet liikkeelle.

-Kun kevätaurinko alkaa lämmittää, ihmisillä alkavat sormet syyhytä. Se näkyy meillä selvästi. Tämä on aikaa, jolloin puutarhakauppiaskin taas innostuu oikein todenteolla pitkän talven jälkeen, Ylivuori sanoo.

Myös kansainvälinen naistenpäivä huomioidaan Siemen-Florassa tällä viikolla.

-Juhlimme koko tämän vuoden 70-vuotisjuhlia laittamalla esille kovia tarjouksia, arvontoja ja niin edelleen. Naistenpäivänä on tarjolla tulppaaninippua sopivaan hintaan.

Kevään startti tietää Siemen-Florassa myös kasvavaa kysyntää kaikkeen pihaan ja puutarhaan liittyvään. Esimerkiksi puutarhakoneet, niiden huolto ja pihakivet nousevat jälleen asiakkaiden tarvelistalle.

-Nykyajan puutarhabuumi on helppous. Pihakiviä myydään jatkuvasti yhä useampaan pihaan ja taimipuolella haetaan näyttävää ja erikoista, mutta kokonaisuutena halutaan helppoutta ja hyvännäköistä lopputulosta. Sanotaan niin, että nyppiminen ei kaikkia ihmisiä kiinnosta, Ylivuori kuvailee.

www.siemenflora.fi

Siemen-Floran 70-vuotisuudesta ja perheyrittäjyydestä julkaistiin 22.2.2017 artikkeli kaupunkilehti Raumalaisessa. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan koko jutun Raumalaisen nettisivuilta.