Paroalho sykkii elämää ja lapsiperheiden iloista arkea

Markku Vainio oli viisivuotias, kun hänen kotitalonsa monttua kaivettiin. Markku asuttaa Paroalhossa isänsä rakentamaa taloa ja nauttii eläkepäivistä tutussa ympäristössä.

Rauman kaupunki toteuttaa vuoden 2017 aikana raumalaisista asuinalueista juttusarjan, jossa ääneen pääsevät asukkaat. Viimevuotisessa yleisöäänestyksessä eniten ääniä saaneista asuinalueista toteutetaan artikkeli Rauma-lehteen, muut asuinaluejutut julkaistaan Rauma24-nettisivustolla.

Jatkosodan jälkeisinä vuosina ryhdyttiin muun Suomen tavoin myös Raumalla suunnittelemaan menetetyn Karjalan evakkojen ja nousevan teollisuuden työntekijöiden asuttamista. Yhdeksi tällaiseksi asuinalueeksi kaavoitettiin Paroalho.

Nelisenkymmentä parakkimaista paritaloa tarjosi kodin noin 80 perheelle niiden valmistuttua Pitkäjärvenkadun, Kukkiskadun ja Päiväsenkadun varrelle 1940-luvun puolivälin jälkeen. Taloissa oli perheille hellahuoneet ja muurilämmitteiset oleskelu- ja makuutilojen yhdistelmät.

Paroalhon toinen rakennusaalto osui 1950-luvun alkuvuosiin, kun alueelle nousi rintamamiestaloja. Omaa kotitaloaan Paroalhossa asuttava Markku Vainio oli viisivuotias hänen kotitalonsa valmistuttua osana uutta rakennusaaltoa syksyllä 1952.

- Muistan hyvin, kun meidän talomme monttua kaivettiin. Paikalla oli parisenkymmentä miestä lapiot ja rautakanget käsissään. Kaikki tehtiin käsityönä, rakennettiin hyvin ja rakennusvaihe vei kuudesta seitsemään kuukautta, Vainio muistelee.

- Joskus laskin, että jopa 90 prosenttia tänne rakentaneista miehistä oli ollut sodassa. Se oli heille iso saavutus, kun he pääsivät korsun jälkeen kunnolliseen asuntoon. Se kiitollisuus oli asia, joka niistä miehistä näkyi päältä.

Siirtokarjalaiset suuntasivat Raumalle telakan tarjoamien töiden perässä. Vainio kertoo tämän tarjonneen nuorelle raumalaispojalle mahdollisuuden tutustua täysin erilaiseen kulttuuriin.

- Se oli hienoa aikaa, joka rikastutti nuoren miehen elämää, sai tutustua erilaisiin ihmisiin kuin mihin oli siihen mennessä tottunut. Heillä oli oma Aunuksen karjalankielensä, joka muistutti suomen kieltä, mutta läheskään kaikkia sanoja me emme ymmärtäneet. Siinä kielessä oli niin paljon venäjän vaikutusta, Vainio kertoo.

Myös ortodoksinen uskonto oli raumalaislapsille täysin uutta.

- Me katsoimme ihmeissämme, kun evakot kumartelivat niitä kuviaan huoneiden nurkissa. Koko kulttuuriero oli suorastaan shokki meille pienille pojille, kunnes vanhemmat kertoivat mistä oli kysymys. Sitä oppi, että sellainen erilaisuus on suuri rikkaus.

Markku Vainio suuntasi nuorena miehenä opiskelemaan ja siitä työelämään. Elämä vei hänet hetkeksi muualle, mutta paluun Paroalhoon ja kotitaloonsa hän teki vuonna 1977.

- Veri veti takaisin Raumalle ja Paroalhoon. Kunnostin vanhempieni rakentaman talon ja muutin silloin perheeni kanssa takaisin tähän.

- Tämähän on tällainen puutarhakaupunginosa, jossa rakennukset ja kokonaisuus ovat säilyneet alkuperäisasussaan hämmästyttävän hyvin. Jos Paroalhossa tulee talo myyntiin, löytää se nopeasti uuden omistajan.
 

Paroalhosta kasvoi vehreä koti lapsiperheille

Nykypäivänä Paroalhoa voidaan pitää alueena, joka sijoittuu hyvin lähelle, vain noin kahden kilometrin päähän keskustasta.

- Asuinaluetta kaavoitettaessa nähtiin, että tämä alue rakennettiin niin sanotusti täysin korpeen, täällä ei ollut silloin vielä mitään. 1950-luvun puolivälissä tuli vesijohto- ja viemäriverkostot, mikä oli iso asia, sillä sitä ennen naiset ja lapset hakivat veden kaupungin kahdesta kaivosta.

- 1950-luvun lopulla myös kadut päällystettiin ja täällä alkoi kulkea paikallislinja, jolla pääsi liikkumaan.

Vainio kertoo, että luonnollisesti myös väestö on ehtinyt vaihtumaan. Talonsa rakentaneet ovat muuttaneet pois ja tilalle on löytänyt paljon lapsiperheitä.

- Rakentava sukupolvi on hyvin pitkälti jo poissa. Tilalle tulleet nuoret lapsiperheet ovat nostaneet Paroalhon tietyllä tapaa takaisin elävien kaupunginosien joukkoon.

- Suurten ikäluokkien kasvettua ulos kodeistaan 1960-luvun lopulla, tänne jäi pääasiassa jo eläköityviä alkuperäisasukkaita ja alue muuttui hieman sellaiseksi nuokkuvaksi kaupunginosaksi. Nyt Paroalho sykkii taas elämää ja minusta se on todella hienoa, että kaikkialta kuuluu paljon lasten ääniä.

Vainio kuvailee Paroalhoa valmiiksi asuinalueeksi, joiden pihat tulvivat vihreyttä ja lasten iloisia ääniä.

Vainio uskoo, että luonnon puolesta valmis asuinalue on yksi iso syy mikä tekee Paroalhosta halutun asuinalueen.

- Siinä vaiheessa kun näiden rakentajien jälkikasvu suuntasi maailmalle, jäi iäkkäämmille asukkaille aikaa laittaa pihojaan ja puutarhojaan kuntoon. Se piristi alueen ulkonäköä ja nyt tämä on niin sanotusti valmis asuinalue, jossa on isoja puita ja vehreitä tontteja, Vainio iloitsee.

1950- ja 60-luvuilla pihojen jokainen neliö hyödynnettiin elämiseen.

- Jokaisella pihalla oli peruna- ja porkkanamaat sekä marjapensaat ja omenapuut. Siihen aikaan oltiin köyhiä, joten kaikki piti hyödyntää palvelemaan ensisijaisesti ravintoa varten.

Paroalhon yhteisöllisyys on muuttunut yhtä aikaa maailman muuttuessa. Ihmiset viihtyvät nykypäivänä enemmän omissa oloissaan.

- Tänä päivänä nämä omat pihat on rajattu aidoin, mutta entisaikaan kenelläkään ei sellaisia ollut. Ihmiset liikkuivat vapaasti ja vierailivat iltaisin toistensa luona kahvilla vaihtamassa päivän kuulumisia. Silloin vierailuista ei ilmoitettu etukäteen eikä kukaan siitä pahastunut.

- Lauantaisin miehet kokoontuivat töiden jälkeen vihdan tekoon ja siitä saunomaan. Saunan lauteilla sitä kuuli monia asioita maailmanmenosta ja sota-ajasta. Paroalho oli siihen aikaan kuin yksi iso perhe.

Vainiolle Paroalho on aina ollut koti. Kodin siitä tekee oma rauha ja ystävyys naapurien kanssa. Parikymmentä vuotta toimittajan ja kirjailijan työstään eläkkeellä ollut Vainio nauttii siitä, että hän kykenee harrastamaan ja työskentelemään kotioloissa

- Kaikin puolin ihanteellinen alue asua, minua ei saa Paroalhosta pois kuin joskus aikanaan sitten hautausmaalle, Vainio naurahtaa.
 

Paroalho

  • sijainti 1,4 km torilta
  • pinta-ala noin 34 ha
  • noin 680 asukasta