Joululahjavinkki: Kellarin lahjakortin saa nyt myös sähköisenä

Lahjakortin voi ostaa nyt kätevästi Wanhan Rauman Kellarin nettisivuilta.

Joulukuu on lahjakorttien aikaa. Wanhan Rauman Kellarin Petri Lehtinen vahvistaa, että ravintolan koko vuoden lahjakorteista myydään joulukuussa noin puolet.

-Aivan ylivoimainen vuodenaika lahjakorttimyynnin kannalta, Lehtinen sanoo.

Wanhan Rauman Kellarin nettisivuilta on voinut ostaa lahjakortin jo kesästä lähtien, mutta ainakin toistaiseksi tiskiltä haettu pahvinen kortti on pitänyt hyvin pintansa.

-Tiskiltä menee enemmän lahjakortteja, mutta molemmilla on puolensa. Moni tykkää arvokkaamman oloisesta painetusta kortista, kun taas toiset haluavat netin kautta saavutettavaa helppoutta.

Nettilahjakortin voi tilata haluamaansa sähköpostiosoitteeseen pdf-muotoisena tai tulostettuna postiosoitteeseen.

Lahjakorttimyynnin lisäksi joulukuun vilkkautta lisää tänään avattu ala carte -joulupöytä, joka palvelee tällä viikolla tavallisen lounaan rinnalla lounasaikana kello 11-15. Ensi viikosta lähtien tavallinen lounas jää tauolle. Ala carte -lista palvelee normaalisti koko ajan.

-Joulupöydässä on tarjolla kymmeniä sortteja. Se on ollut joka vuosi todella suosittu, Lehtinen sanoo.

Wanhan Rauman Kellari palvelee normaalisti, kunnes henkilökunta rauhoittuu joulun viettoon sulkemalla ravintolan ovet 23.12. kello 17. Paluu normaaleihin aukioloaikoihin tapahtuu 27.12. lähtien.