Aleksi Saarelan maailma kirkastui piilolaseilla

Aleksi Saarela, Silmäoptikot Palmu
Aleksi Saarelan näkö tutkittiin Silmäoptikot Palmulla ja tehtyihin havaintoihin reagoitiin.

Jääkiekossa silmän ja käden yhteistyö ratkaisee. Siksi on tärkeää, että kiekkoilijan näkö on hyvä.

Raumalainen Silmäoptikot Palmu ja Rauman Lukko jatkavat pitkäaikaista yhteistyötään, jossa pelaajien näkö testataan säännöllisesti muiden terveys- ja kuntotarkastusten ohella.

Aleksi Saarela sai näöntutkimuksessa parannusehdotuksen ja hän sai sovittaa piilolaseja. Ensimmäisen piilolasiviikon jälkeen kokemukset olivat positiivisia.

-Ensimmäisen viikon jälkeen voin sanoa yksinkertaisesti, olen nähnyt! Päänsärky on myös vähentynyt, vaikka katsoisi tarkkaan pidempäänkin.

Piilolasit ovat alun totuttelun jälkeen tuntuneet hyviltä ja helpoilta käyttää.

-Jäällä kiekon seuraaminen on helpompaa ja koska pelikaverit näkyvät paremmin, niin syöttäminen ja syöttöjen vastaanottaminen on varmempaa.

-Kaikessa tekemisessä ja erityisesti nopeatempoisessa jääkiekossa on tärkeää nähdä hyvin. Reaktiot perustuvat näköhavaintoihin, ja mitä aiemmin ja paremmin liikkeet näkee, sitä nopeammin pystyy reagoimaan, sanoo optikko Pekka Palmu.

-Kuten Aleksi Saarelakin on havainnut, näkeminen vaikuttaa myös urheilijan jaksamiseen, Palmu jatkaa.

www.silmaoptikot.fi

Juttu on julkaistu alun perin Rauman Lukon kausikirjassa 2016-2017.